Vuonna 2013 Ali Jahangirin tärkein työväline lakkasi toimimasta kriittisellä hetkellä.

– Olen Ali Jahangiri, kiva olla täällä, mies sai ulos suustaan. Sitten se tapahtui. Täydellinen black out. Jahangiri ei muistanut yhtään, mitä hänen piti sanoa. Edessä olivat elämän pisimmät 45 sekuntia, ja ne tuntuivat hirveiltä.

Itse asiassa koko esiintyminen oli saanut alkunsa ajatustoiminnan häiriöstä. Jahangirin kollega Niko Kivelä oli soittanut kaksi päivää aiemmin ja ilmoittanut hakevansa miehen ”ylihuomenna sinne Lappeenrannan keikalle”.

– Hän luuli soittaneensa minulle aikaisemmin, mutta hän ei ollut muistanut. En kysellyt mitään, lähdin vaan.

Jahangiri oli kuullut, ettei Kivelä koskaan ota ketään esiintymään, jos ei ole nähnyt tätä livenä. Jahangirista hän oli kuitenkin kuullut niin paljon hyvää, että uskalsi pyytää hänet näkemättä.

Paineet onnistua olivat siis suuret. Matkalla Jahangiri täytti mustaa muistivihkoaan.

– Nyt lopetat tuon skrivaamisen, sanoi Kivelä, ja tempaisi vihkon ulos auton ikkunasta.

– Osaat ilmankin.

Ja siinä Jahangiri sitten oli, lavalla ilman sanoja, silmäillen yleisössä istuvaa Kivelää ja tämän vieressä istuvaa Lappeenrannan kaupunginjohtajaa. Nyt hän kertoo jutun toimittajalle, jota naurattaa. Näin iso osa Jahangirin huumorista syntyy. Ei hitto miten hauskaa, Jahangiri ajattelee, kun jotain pahaa tapahtuu.

Lavalle jäätyminen – mikä on muuten tapahtunut lukuisia kertoja vuoden 2013 jälkeenkin – on kuitenkin pieni paha verrattuna siihen, millaista elämä oli Teheranissa vuonna 1986.

Kaksikymmentä ihmistä koettaa nukkua kymmenen neliön kokoisessa pommisuojassa kerrostalon alakerrassa. Viisivuotias Ali yrittää päästä kärryille kolmekymppisten miesten keskustelusta, joka liittyy jotenkin seurusteluun. Ulkona räjähtelevät pommit. Samaan aikaan pommisuojassa kuunnellaan suolistokaasujen purkautumisääniä. Se naurattaa kaikkia.

Eri ihmiset reagoivat traumatilanteissa eri tavoin. Ali Jahangirille huumori on selviytymiskeino. Pommisuojaillasta kuluu viisi vuotta, ja Ali muuttaa Iranista perheineen Vantaalle 60 neliön kaksioon.

Kun koulukaverit lähtevät hiihtolomalla Lappiin tai etelään, Jahangirit pysyvät kotona.

– Perheellämme ei ollut rahaa matkustaa. Meillä ei ollut muuta tekemistä veljeni kanssa kuin heittää läppää ja tehdä jäyniä toisillemme. Myös Ali Jahangirin veljestä Erfanista tuli koomikko, mutta tällä hetkellä veli keskittyy varsinaiseen ammattiinsa lääkärinä. Ali puolestaan porskuttaa yhtenä Suomen eturivin koomikoista. Hänelle on tärkeää löytää jatkuvasti uusia tapoja olla hauska.

Jahangiri onkin pohtinut, onko huumori ainutlaatuinen inhimillinen asia, vai voitaisiinko se korvata joko kokonaan tai osittain tekoälyllä? Äkkiseltään on vaikea mieltää, että tekoäly voisi ikinä tuottaa pommisuojakohtauksen kaltaista mustaa ja absurdia huumoria pieruista ja sodan uhkaaman viisivuotiaan hämmennyksestä.

Huumori vaatii, että et tunne kärsimystä sen kohteesta. Jos joku kokee kipua, se vaatii, että sinä et koe samaa, vaan pystyt katsomaan asiaa ulkoapäin, Jahangiri selostaa.

Kipu, kärsimys ja huumori tuntuvat kovin inhimillisiltä elementeiltä. Jahangiri on kuitenkin päätynyt miettimään Henkka Hyppösen innoittamana, mitä tarvittaisiin vitsirobotin luomiseen.

– Se vaatisi tekoälyn, johon lisättäisiin koneoppimisen elementti. Robotti voisi myös kommunikoida. Se voisi skannata netistä viisituhatta erilaista vastausvaihtoehtoa kysymykseen ’oletteko te pariskunta?’. Se voisi tunnistaa ja koota kohdat, joista on syntynyt kaikkein parhaimmat naurut, hän innostuu.

Tekoäly voisi toimia aivojen luomistyön tukena. Se kokoaisi hauskimmat jutut, jonka jälkeen koomikko voisi mennä lavalle ja esittää ne. Ihmisiä toki kiinnostaa toinen ihminen ja karisma, mutta Jahangiri uskoo, että jonakin päivänä emme enää koe luovuutta pelkästään ihmisyyteen liittyvänä ominaisuutena.

– Jos olisit sata vuotta sitten sanonut, että kone voisi tehdä jonkin tarkkuutta vaativan mikrosirun liittämisen, ei kukaan olisi uskonut. Robottia ei kuitenkaan ole vielä keksitty, joten koomikko joutuu tekemään raa’an luomistyön omilla aivoillaan. Mistä ideat ammennetaan, kun pitää olla työkseen kekseliäs ja hauska? Jahangiri synnyttää uusia vitsejä jokapäiväisistä tilanteista.

Kun näen uudet perunat, pysäytän ajatuksenjuoksun ja mietin, miksi ne ovat uusia. Huumoria syntyy siitä, että vanhoille asioille annetaan uusia merkityksiä. Sekin huvittaa, jos löytyy jotakin sellaista, minkä me kaikki koemme, mutta josta emme puhu.

Jahangiri myös tietoisesti hiljentää aivojaan. Hän on meditoinut kylmässä vedessä viikoittain viimeiset kaksikymmentä vuotta. Toisinaan hän viettää Vantaan Kuusijärven avannossa jopa viisitoista minuuttia kerrallaan. Lisäksi hän ottaa tietoisesti etäisyyttä älylaitteisiin ja lukee kirjaa vähintään kymmenen sivua lastensa mentyä nukkumaan.

Toisinaan Jahangiri käyttää menetelmänä oman ajattelunsa muuttamista, jotta voi ymmärtää erilaisia tapoja ajatella. Kerran hän päätti selvittää, mistä viha toista ihmistä kohtaan kumpuaa. Hän ajatteli päässään vuoroin rasistisesti, vuoroin sovinistisesti.

– Kun pystyin näkemään, mitä rasisti näkee, pystyin purkamaan sen osiin ja tekemään siitä komiikkaa.

Maahanmuuttajana Jahangiri onkin hauskuuttanut maahanmuuttaja-aiheisilla vitseillään. Onko se hyväksyttävämpää kuin jos syntyperäinen suomalainen vitsailisi maahanmuuttajista? Jahangirin mielestä asia ei ole niin yksinkertainen. Koomikot ovat aina yrittäneet oikeuttaa huumoriaan sanomalla, että en lyö alaspäin vaan ylöspäin, vallanpitäjiä kohti.

– Mutta jos minä seison yleisön edessä ja minulla on mikrofoni, minulla on aivan sairaan paljon valtaa.

Kaikki, mitä lavalla seisova ihminen sanoo, voi vahvistaa ennakkoluuloja tämän omaa viiteryhmää kohtaan. Silloin voidaan todeta, että ”katso, nyt se sanoi sen itsekin”. Silloin ei lyödä ylöspäin vaan alaspäin. Viime aikoina Jahangiri on miettinyt paljon yhteiskunnan kehitystä ja sitä, minkälainen huumori tulee tulevaisuudessa olemaan hyväksyttävää.

– Se, mitä koomikot ovat tehneet aikaisemmin, näyttääkin tänä päivänä erittäin huonolta. Yksi esimerkki on Pirkka-Pekka Peteliuksen saamelaishuumori. Huumoria täytyy päivittää jatkuvasti. Seuraavaksi Jahangiri aikoo tehdä yhä enemmän komiikkaa farsiksi ja englanniksi.

– Olen pitänyt kaksi farsinkielistä iltaa Helsingissä. Ajattelin, että kukaan ei tule, mutta molemmat olivat loppuunmyytyjä. Ne olivat erittäin hauskoja iltoja.

Teksti: Sanna Sarenius
Kuva: Jaanis Kerkis

Artikkeli on julkaistu Ekonomi-lehdessä 2/20.