Uravalmentajana Anna Saraneva lupaa kuunnella, olla läsnä ja kannustaa.

Mitä työhösi kuuluu Suomen Ekonomien uravalmentajana?  

Uravalmentajana tuen ja palvelen jäseniämme heidän henkilökohtaisella urapolullaan ja uraan liittyvissä haaveissa, kysymyksissä ja tavoitteissa. Ensisijaisesti työhöni kuuluu henkilökohtainen uravalmennus, mutta osallistun valmentajan roolissa myös verkkokursseihin, workshoppeihin, luentoihin ja webinaareihin.  

Sinulla on kokemusta rohkeista uraliikkeistä. Millaisissa tehtävissä olet ollut ennen Ekonomeille siirtymistä?   

Irtisanouduin vähän päälle kolmekymppisenä aluemarkkinointipäällikön tehtävistä Lumenelta ja suuntasin Intiaan välivuotta pitämään.

Minulla on aina ollut useampi kiinnostuksen kohde ja erilaisia haaveita, ja päätin Intian jälkeen, että paluu businesselämään saa hetken odottaa. Opiskelin muun muassa puhe- ja draamataiteen opettajaksi ja naurujoogaohjaajaksi. Teen edelleenkin keikkatöitä esiintymisen ja naurujoogan puitteissa.

Olen tehnyt töitä myös lastenkasvatuksen parissa ja ohjannut teatterikerhoja lapsille. Mutta yhtä lailla myynti- ja markkinointitehtävät ovat kulkeneet jollain tavalla matkassa mukana. Ennen tuloani Ekonomeille olin Ruohonjuurella valloittamassa Ruotsin markkinoita. Oli erittäin opettavainen ja inspiroiva matka olla mukana lanseeraamassa suomalaista konseptia riikinruotsalaisten keskuuteen.

Erilaiset ihmiskohtaamiset, olivatpa ne sitten lavalla, ryhmässä tai kahdenkeskisiä, ovat aina olleet työssäni motivaation ja inspiraation lähde. Valmentajana pääsen yhdistämään kaikkea osaamistani ja intohimojani.

Millainen uravalmentaja olet?   

Kuuntelen, olen läsnä ja kannustan. Inspiroidun ja innostun ihmisten tarinoista ja oivalluksista. Pyrin kohtaamaan jokaisen asiakkaan ilman ennakkokäsityksiä. Esitän kysymyksiä ja olen äärimmäisen kiinnostunut, sillä toisella puolella istuu uniikki yksilö, joka kantaa mukanaan sellaisia aarteita, joita kellään toisella ei ole. Uravalmentajana haluan tukea näiden aarteiden esilletuomisessa ja kirkastamisessa.

Toivon myös, että uravalmennuksessani voi aidosti pysähtyä reflektoimaan, laskeutua hetkeen, tunnustella omaa tilannettaan ja sitä mitä seuraavaksi haluaa tehdä versus mitä ”pitäisi” tehdä.    

Mitä haluat oppia työssäsi Ekonomeilla?  

Olen päässyt todella upeaan tiimiin, jossa kaikilla on valtavasti osaamista ja pitkä työhistoria uravalmennuksen parissa. Haluan ehdottomasti oppia kollegoideni työskentelytavoista ja substanssiosaamisesta lisää.

Haluan myös integroida omaa osaamistani luovista menetelmistä ja ratkaisukeskeisestä life coach -valmennuksesta uravalmennukseen. Haluan myös oppia lisää jäsentoiminnasta, sillä olen ensimmäistä kertaa töissä palvelu- ja etujärjestössä. Ekonomeilla on todella kattavat palvelut ja edut jäsenilleen, ja talon sisällä näitä kehitellään ja hiotaan jatkuvasti.  

Kerro kolme työelämävinkkiä, jotka jokaisen kylterin ja ekonomin olisi hyvä tietää.   

1. Tuo rohkeasti omaa persoonasi esiin. Ei ole toista, yhtä uniikkia pakkausta tällä maapallolla kuin sinä! Vaikka omana itsenään olemisesta puhutaan paljon, kliseisyyteen asti, haluan vahvasti kannustaa kaikkia luomaan omannäköistä työelämää ja urapolkua, sillä sen vaikutus omaan hyvinvointiin ja elämäniloon on niin suuri. Plus, että se tekee sinusta työntekijänä kiinnostavamman, kun et sulaudu massaan vaan uskallat rohkeasti tehdä asioita omalla tavallasi. 

2. Sinulla on lupaa nauraa ja mokata. Ei se aina ole niin vakavaa. Tietenkään kaikissa ammateissa ei mokailuun ole syytä kannustaa, mutta lempeämpi asenne itseään kohtaan kantaa yleensä pidemmälle kuin täydellisyyteen pyrkivä, hampaat irvessä suorittava työnteko. Tutkimusten mukaan nauraminen ja huumori työpaikalla lisää työtehoa, luovuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

3. Tee hyvää muille, auta ja kannusta. Tämä luo myös hyvän pohjan verkostoitumiselle ja oman verkoston kasvattamiselle. Olipa se sitten LinkedInin-suosittelun kirjoittaminen, kollegalle kiitoksen sanominen tai joku muu pieni tai suuri ele. Kun hyvä laitetaan kiertämään, se yleensä palaa takaisin bumerangin tavoin ja luo myös merkityksellisyyden tunnetta. Plus, että sinut muistetaan hyvänä tyyppinä, ja hyville tyypeille löytyy aina töitä. Mitä suurempi verkosto, sitä enemmän hyvää kierrossa. Kannustaminen ei aina tunnu helpolta ja luontevalta, mutta sitä voi treenata pikkuhiljaa. Kun olet oman kehityksen lisäksi myös aidosti kiinnostunut ja onnellinen jonkun toisen kehityksestä ja saavutuksista, se tuo lisää intoa ja inspiraatiota työskennellä omien tavoitteiden eteen. Jokaisessa meissä asuu pieni valmentaja, joka sanoillaan ja olemuksellaan voi tehdä suuren vaikutuksen jonkun toisen ihmisen elämässä. 

Lisätietoja: