Suomen Ekonomien pääekonomisti Elias Erämajan mukaan budjettiriihen sopeutustoimet ovat välttämättömiä, mutta vaihtoehtoisia toimia olisi ollut löydettävissä. Hallitus tarjoili kylmää kyytiä etenkin korkean tuottavuuden palkansaajille.
Palkansaajien veroprogression kiristymiselle ei löydy ymmärrystä. Viimeaikainen taloustutkimus on osoittanut, että kireät rajaveroasteet heikentävät talouskasvua ja voivat siten jopa vähentää ansiotuloverotuksen verokertymää. Ruotsissa tämä ymmärrettiin jo vuosia sitten, mutta Suomessa kehitys kulkee edelleen päinvastaiseen suuntaan, Erämaja ihmettelee.
Veroratkaisut iskevät palkansaajien ostovoimaan myös kotitalousvähennyksen mittavien leikkausten kautta.
Samalla kun työnteon kannusteita heikennetään veroprogressiota kiristämällä, kiristyy monen palkansaajan tosiasiallinen verorasite kotitalousvähennyksen leikkausten myötä. Näinkin mittavat veronkiristykset ovat pahasti ristiriidassa hallitusohjelman lupauksen kanssa lisätä työnteon kannusteita.
Kritiikkiä Kela-korvauksille
Julkisen talouden vaikeassa tilanteessa tulisi välttää uusia menolisäyksiä etenkin, jos niillä ei onnistuta saavuttamaan haluttua vaikutusta.
Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Kela-korvaukset, joihin hallitus panostaa kautensa aikana 400 miljoonaa euroa lisää. Näin siitäkin huolimatta, että korotukset ovat osoittautuneet tehottomaksi tavaksi lisätä yksityisten lääkäripalvelujen käyttöä.
Veroprogression kiristämistä ei olisi tarvinnut tehdä, jos Kela-korvausten lisärahoitus olisi jätetty pois budjetista. Tai vähintäänkin sillä olisi voitu kaunistella yli 12 miljardin euron alijäämäistä budjettia.
Myös yritystuet vaativat syvempää perkausta. Erämaja toivookin, että ensi kevään kehysriihessä yritystukikokonaisuutta sekä Kela-korvauksia tarkasteltaisiin vielä uudelleen.
Tavoitteena pysäyttää syöksykierre
Hallituksen toimet ansaitsevat myös kiitosta.
Vaikka budjetin osalta ilon aiheet ovat vähissä, niin kyllä hallitukselle täytyy antaa myös tunnustusta. Julkisen talouden syöksykierre on saatava pysähtymään ja tähän hallitus edelleen määrätietoisesti pyrkii. Vaikean tilanteen keskellä sitoutuminen TKI-panostuksiin viestii siitä, että kasvun merkitystä ei ole täysin unohdettu, Erämaja päättää.