Kävijän tietokoneelle voidaan ajoittain siirtää ns. evästeitä (”cookies”). Eväste on tekstitiedosto, jonka käyttämäsi selain tallentaa tietokoneellesi.

Evästeillä pyritään pääsääntöisesti käyttäjäkokemuksen parantamiseen mm. kirjautumisen ja istunnon ylläpitämiseksi muistamalla kieli- ja muut valintasi.

Evästeillä voidaan kerätä tietoja verkkokäyttäytymisen seurantaan kuten esimerkiksi miltä sivulta olet siirtynyt osoitteeseen, mitä www-sivujamme olet selannut ja milloin, mitä selainta käytät ja mikä on näyttösi resoluutio ja käyttöjärjestelmä. Näiden tietojen perusteella ei voi tunnistaa ketään emmekä pyri evästeillä yksittäisen ihmisen tunnistamiseen.

Evästetietojen avulla palvelun kävijämääriä voidaan seurata Suomen Ekonomien ja sen yhteistyökumppaneiden toimesta sekä analysoida ja kehittää kävijöitä paremmin palvelevaksi. Lisäksi Suomen Ekonomien yhteistyökumppanit saattavat käyttää mainonnan kohdentamiseksi evästeitä, joilla kerätään tietoa kävijän vierailuista tällä ja muilla sivustoilla. Evästeiden avulla kerättyä tietoa käytetään kävijän kiinnostusten kohteiden perusteella kohdennetun mainonnan tuottamiseen. Evästeiden avulla tehdyssä mainonnan kohdentamisessa kävijää ei yksilöidä eikä tietoja yhdistetä kävijältä mahdollisesti muussa yhteydessä saatuihin henkilötietoihin. Säännöllisesti sivuston käyttöä seurataan Google Analyticsilla, lisätietoa http://www.google.com/policies/privacy/

Kaikki evästeet tallennetaan vain käyttäjän omalle tietokoneelle. Automaattisesti aktivoituja toiminnallisia evästeitä lukuun ottamatta emme tallenna evästeitä koneellesi ilman sinun suostumustasi. Voit sallia tai estää eri evästetyyppien käytön (pois lukien automaattisesti aktivoidut toiminnalliset evästeet) evästebannerista, joka sivustolle tulee tai tämän sivun Muuta hyväksyntääsi -linkillä. Kävijä hyväksyy, että joidenkin palveluiden osalta evästeiden käytön estäminen saattaa kuitenkin vaikuttaa palvelun toiminnallisuuteen.

Verkkopalvelussame käytetyt evästetyypit

Automaattisesti aktivoidut toiminnalliset evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkopalvelujemme toiminnalle, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Ne aktivoituvat tekemiesi toimintapyyntöjen mukaan, esimerkiksi kun kirjaudut sisään tai täytät verkkolomakkeita.

Esimerkkejä:

  • Google Tag Manager
  • Cookie Consent

Suorituskykyä mittaavat evästeet

Suorituskykyä mittaavia evästeitä käytetään vain sinun suostumuksellasi. Nämä evästeet auttavat mittaamaan käyttäjämääriä ja liikennettä, tunnistamaan palaavia asiakkaita ja ymmärtämään, miten asiakkaamme käyttävät verkkopalvelujamme. Käytämme tätä tietoa parantamaan palveluidemme käytettävyyttä ja digitaalista kokemusta.

Nämä evästeet ovat pysyviä. Jos et salli näiden evästeiden käyttöä, suorituskykyä mittaavat toiminnallisuudet eivät ole käytössä.

Esimerkkejä:

  • Google Analytics

Sisällön kohdistamiseen käytetyt evästeet

Sisällön kohdentamiseen käytettyjä evästeitä käytetään vain sinun suostumuksellasi. Nämä evästeet auttavat meitä kohdentamaan sinulle tarjottavia sisältöjä ja tarjouksia sen mukaan, miten käytät verkkosivustoamme ja muita palveluita. Niiden avulla voimme tarjota sinulle parempia toiminnallisuuksia ja personointia, esimerkiksi sinulle räätälöityä sisältöä ja videoita. Näitä evästeitä voivat asettaa sekä Suomen Ekonomit että valikoidut palveluntuottajamme kolmansina osapuolina.

Nämä evästeet ovat pysyviä. Jos et salli näiden evästeiden käyttöä, sisällön kohdentamiseen liittyvät toiminnallisuudet eivät ole käytössä.

Mainontaevästeet

Mainontaevästeitä käytetään vain sinun suostumuksellasi. Niiden avulla voimme sijoittaa sinulle kohdennettua sisältöä muiden yritysten verkkosivuille ja palveluihin. Nämä evästeet aktivoituvat tarkkaan valikoimiemme markkinointikumppanien kautta verkkopalveluissamme. Kyseiset yritykset voivat käyttää näitä kolmannen osapuolen evästeitä ymmärtääkseen käyttäjien mielenkiinnon kohteita näyttääkseen sopivia mainoksia muilla sivustoilla. Kolmannen osapuolen evästeitä voidaan käyttää myös sosiaalisen median palveluissa ja verkkopalveluissamme olevissa kolmannen osapuolen sisällöissä.  

Esimerkkejä:

  • Facebook pixel
  • Adform
  • LinkedIn
  • Google Ads

Nämä evästeet ovat pysyviä. Jos et salli näiden evästeiden käyttöä, mainontaan liittyvät toiminnallisuudet eivät ole käytössä.