Osallistumiskriteerit

Palkinto voidaan myöntää kauppa- ja taloustieteellistä alaa käsittelevälle tai soveltavalle teokselle, joka puhuttelee ajankohtaisuudellaan ja käsittelytavallaan laajoja kohderyhmiä eli taloudentekijöitä matikkaneroista luoviin tyyppeihin ja pomoista asiantuntijoihin ja yrittäjiin.

Kilpailuun ilmoitettavan teoksen tulee olla täysin uusi tuote. Siten aikaisemman teoksen täysin uudistettuakaan laitosta tai jo julkaistun teoksen pohjalta kirjoitettua uutta kirjaa tai tuotetta ei hyväksytä kilpailuun. Kilpailuun ei myöskään kelpuuteta hakemisto-, manuaali- ja kieli-/matkaopastyyppisiä julkaisuja, ammatillisia oppikirjoja eikä lakitekstistä tai muusta valmiista aineistosta koostettuja julkaisuja. Kilpailuun kelpaamattomaksi koosteeksi katsotaan myös erillisten kirjoittajien artikkeleista toimitettu kokoelma. Kilpailuun ei hyväksytä myöskään Suomen Ekonomien tai sen toimihenkilöiden tuottamia julkaisuja.

Lisäksi edellytetään, että

  • Teoksen kirjoittajan on oltava Suomen kansalainen tai vakituisesti Suomessa asuva. Usean kirjoittajan ryhmästä suomalaisia on oltava vähintään puolet. Teos voi olla myös muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä. Muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen teos voidaan huomioida kilpailussa, jos esiraati arvioi kielitaitonsa riittävän teoksen arviointiin tai ilmoittaja toimittaa teoksesta raadille suomen- tai ruotsinkielisen käännöksen. 
  • Julkaisu voi olla painetussa tai sähköisessä muodossa. Sen tulee olla yleisesti saatavana. 
  • Kilpailuun ilmoitettava julkaisu on ilmestynyt 1.6.2022–31.5.2024.

Palkinnon tavoitteet

  • Antaa näkyvää tunnustusta kirjoittajalle tai kirjoittajaryhmälle, joka on aikaansaanut erityisen ansiokkaan teoksen.
  • Kannustaa osaamisen kehittämiseen laadukkaita kotimaisia bisneskirjoja lukemalla.
  • Nostaa esiin kauppa- ja taloustieteellisen alan laadukasta kotimaista kirjallisuutta.

Suomen Ekonomien Bisneskirja -palkinto on tunnustus erityisen laadukkaalle kauppa- ja taloustieteellistä alaa käsittelevälle tai soveltavalle teokselle. Palkittava kirja puhuttelee ajankohtaisuudellaan ja käsittelytavallaan laajoja kohderyhmiä eli taloudentekijöitä matikkaneroista luoviin tyyppeihin sekä pomoista asiantuntijoihin ja yrittäjiin.

Kilpailuun ilmoittautuminen 

Kilpailuun ilmoittautuminen on päättynyt.

Kilpailuun ilmoittaudutaan 15.6. mennessä täyttämällä kirjan/kirjojen tiedot sekä ilmoittajan yhteystiedot sekä toimittamalla kisakirjat Ekonomien toimistolle toimistolle kahdeksana (8) kappaleena viimeistään 15. kesäkuuta 2024. Toimitusosoite on: Suomen Ekonomit ”Bisneskirja-palkinto”, Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki.

Sähköisessä muodossa olevan teoksen osalta toimitetaan vastaava määrä tallenteita tai verkkojulkaisun lukuoikeuksia osoitteeseen bisneskirja@ekonomit.fi.

Julkaisun voi ilmoittaa kilpailuun tekijä, kustantaja tai jokin muu taho, jolloin edellytetään tekijän tai kustantajan suostumusta.

Mikäli julkaisu etenee palkintoehdokkaaksi, siitä pyydetään viisi (5) lisäkappaletta.

Palkinnot      

Palkintosumma on 20 000 euroa ja siitä voidaan jakaa erillinen tunnustuspalkinto. Palkintosumma luovutetaan kirjojen tekijöille Kaute-säätiön (Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö) Ekonomit-rahastosta. Palkinto rinnastetaan verotuksellisesti apurahaan. Mikäli teoksella on useita tekijöitä, joiden panos on oleellisesti vaikuttanut teoksen lopputulokseen, kustantajan tulee huolehtia palkinnon jaosta tekijöiden kesken.

Lisäksi kilpailussa palkitaan yleisön suosikki 5000 euron palkintosummalla.  

Voittajien valinta                 

Palkinnonsaajat valitaan kaksivaiheisesti. Kilpailun esiraati valitsee ilmoitetuista julkaisuista viisi palkintoehdokasta. Nämä finalistit julkistetaan loppusyksystä 2024. Palkintoraati valitsee tämän jälkeen ehdokkaista palkinnonsaajat. Palkinnonjako tapahtuu maaliskuussa 2025.

Raatien kokoonpanot vahvistetaan myöhemmin.

Lisätietoja   

Finaaliin pääsevien kirjojen osalta toivotaan jäsenetuyhteistyötä Suomen Ekonomien kanssa (esim. alennukset kirjasta tai lukuoikeuksia).

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Tanja Hankia, tanja.hankia@ekonomit.fi tai p. 050 3012664. 

Kilpailuun osallistuvien teosten kustantajia informoidaan kilpailun etenemisestä ilman lisätietopyyntöjä.

Ota yhteyttä

Hankia Tanja
Asiakaskokemusasiantuntija
p. +358503012664