Opiskelen neljättä vuotta Hankenilla, ja viime vuosina olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä ylioppilaskunnassamme. Siellä olen nähnyt, miten tämän päivän nuoret todella voivat. Nähtyäni itseni ja muiden kamppailevan mielenterveyden kanssa, olen halunnut alkaa puhua avoimesti omista kokemuksistani ja edistää näin ymmärrystä mielenterveysongelmista.

Juhlista kuilun pohjalle

Minun mielenterveyteni vuoristorata alkoi lukion lopussa. Välillä lensin pilvissä ja olin tehokas, sosiaalinen ja hurmaava. Tämä versio itsestäni tunnettiin juhlaversiona, ja elämästäni tuli pelkkää juhlan metsästystä. Jälkeenpäin minun on vaikea muistaa paljoakaan siitä, mitä noina aikoina tapahtui. Muistan kuitenkin, että välillä tunsin omistavani koko maailman, kunnes tuli päivä, jolloin jokin veti maton jalkojeni alta ja putosin pimeään kuiluun. Silloin tyhjensin kalenterini, en poistunut asunnosta päiväkausiin ja lojuin vain sohvalla ja sängyssä.

Elin vuosia tällaisessa aallokossa ja mietin, että tällaista elämä on. Tilanne aiheutti valtavasti paineita minulle, läheisilleni ja ystävilleni. En oikein tiennyt, kuka olin, eivätkä läheiseni tienneet, miten kulloinkin käyttäytyisin. Vointini huononi ja aloin masentua. Elämä tuntui yhä vaikeammalta. Aloin menettää toivoni tulevaisuuden suhteen ja esimerkiksi tavallinen arki, perhe ja ura tuntuivat täysin epärealistiselta.

Keväällä 2021 makasin taas kotona sängyssä enkä saanut itseäni ulos asunnosta. Olin vastikään aloittanut ensimmäisen vuoteni SHS:n hallituksessa, asuin hienossa asunnossa ja minulla oli ystäviä: paperilla katsoen kaiken olisi pitänyt olla hyvin.

Silti voin huonommin kuin koskaan. Pieni osa minusta ymmärsi, että jos en hakisi ja saisi apua, en enää selviäisi. Sängynpohjalta sain varattua itselleni ensimmäisen ajan opiskelijaterveydenhuollon sairaanhoitajalle.

Siitä alkoi kuukausia kestänyt prosessi, jonka aikana sain vastata loputtomilta tuntuneisiin kysymyksiin ja vastauksiani analysoitiin yksityiskohtaisesti. Minua pompoteltiin edestakaisin opiskelijaterveydenhuollon ja kunnallisen terveydenhuollon välillä, ja jouduin odottamaan seuraavaa aikaa aina monta viikkoa. Lopuksi sain diagnoosin, mikä johti elämäni pahimpaan masennukseen, sillä diagnoosini oli elinikäinen psyykkinen sairaus.

Minulla on tyypin 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö, joten tulen kohtaamaan suuria haasteita läpi elämän ja tarvitsen jatkuvaa hoitoa. Joudun tekemään monia uhrauksia, hakemaan jatkuvasti tasapainoa arjessa, käyttämään lääkitystä sekä seuraamaan vointiani.

Miksi kerron tästä? Jos olisin nuorempana kuullut enemmän mielenterveysongelmista ja siitä, että diagnoosi ei tarkoita epäonnistumista, en olisi kamppaillut yksin niin kauan, vaan olisin hakenut apua aiemmin.

Älä pelkää hakea apua tai elää diagnoosin kanssa

Pelkäsin pitkään hakea apua, sillä uskoin muiden tuomitsevan minut ja että diagnoosi heikentäisi mahdollisuuksiani työelämässä. Älä anna pelon toisten reaktioista estää sinua hakemasta tukea ja apua, joka voi auttaa sinua voimaan paremmin.

Yhteiskunta on muuttunut ja muuttuu edelleen. Ainakaan minä en halua koskaan työskennellä sellaisessa paikassa, jossa minut tuomitaan diagnoosini takia. Minä ansaitsen parempaa ja niin ansaitset sinäkin.

Pääsin masennuksestani vuoden 2021 lopussa, kun oikea lääkitys löytyi ja aloin löytää työkaluja päivittäisestä hyvinvoinnistani huolehtimiseen. Tasapainon löytäminen on ollut vaikeaa, ja viime vuosina olenkin joutunut opettelemaan elämään sairauden kanssa. Se on ollut haaste myös läheisilleni. Mutta vaikka aluksi pelkäsin tulevaisuutta, nykyään olen toiveikas. Tulevaisuus, johon kuuluu ura ja perhe, tuntuu jälleen mahdolliselta.

Viimeisen vuoden aikana olen oma-aloitteisesti, yhdessä hoitotiimini kanssa sekä ryhmäterapiassa opetellut keinoja käsitellä vointiani. On ollut haastavaa hyväksyä ajatus siitä, että minun on aina tehtävä töitä mielenterveyteni ylläpitämiseksi. Mutta olen oppinut paljon ja kerron siitä mielelläni:

1. Jätä joskus alkoholi pois. Kun aiemmin voin huonosti, yritin ratkaista ongelmia käyttämällä alkoholia, mutta se vain pahensi ahdistustani. Siksi lopetin alkoholin käytön pitkäksi aikaa tänä vuonna. Opin kokemuksesta paljon – alkoholin poisjättäminen oli hyvä valinta. Parasta ovat sunnuntaiaamut, jolloin herään pirteänä valmiina uuteen päivään.
2. Arvosta untasi. Kun unirytmi muuttuu, vointi on muuttumassa. On tärkeää pitää kiinni rutiineista, sillä ne luovat hyvinvoinnille hyvän perustan.
3. Uskalla olla haavoittuvainen. On tärkeää uskaltaa puhua avoimesti vaikeuksista, pyytää apua ja ottaa apua vastaan. Minulla kesti ihan liian kauan uskaltaa pyytää apua ja ottaa sitä sen jälkeen vastaan. Nyt, kun olen tehnyt sen, elämä ei tunnu enää niin pelottavalta tai haastavalta.

Jos voisin palata taaksepäin, kertoisin nuorelle itselleni, että kaikki menee vielä hyvin. Vaikka olet erilainen, saat elämääsi kaiken sen, mistä unelmoit. Mielenterveysongelmat eivät määritä ihmisarvoasi eivätkä estä sinua onnistumasta elämässä.

Mielenterveysongelmista on puhuttava. Kyse ei ole pelkistä tilastoista ja luvuista, vaan oikeista ihmisistä niiden takana. Minä olen osa tilastoja ja tiedän, miten vaikealta elämä voi tuntua. Meidän kaikkien on tehtävä työtä mielenterveyden edistämiseksi ja puhuttava siitä avoimesti, jotta tulevaisuus on entistä parempi.

Kirjoittaja Emilia Winqvist on kylteri Helsingin Hankenilla. Hän toimii useissa luottamustehtävissä, muun muassa Hankenin ylioppilaskunnan puheenjohtajana vuonna 2022 sekä kylteripuheenjohtajien verkoston puheenjohtajana.