Selonteon tavoitteena on ollut lähes puolustuspoliittista selontekoa vastaava sitoutuminen koulutuksen kehittämiseen jokaisella koulutusasteella. Puolustuspoliittisen selonteon ihmetemppu on, että sillä voidaan sitouttaa kokonainen eduskunta kokoonpanosta riippumatta tiettyihin hankintoihin ja jonkinlaiseen puolustuksen investointimenojen kehykseen kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Esimerkiksi vuoden 2017 puolustusselonteon esittämä taistelualushanke ja ilmavoimien monitoimihävittäjien korvaaminen maksavat yhteensä enintään 11,2 miljardia euroa. Siis valtavasti.
Myös koulutuksen kehittämisen vaatimukset digitalisaatiosta kansainvälistymiseen kaikilla asteilla maksavat. OECD:n Education at Glance -selvitys on viime vuosina paljastanut, että Suomi laittaa koulutukseen Pohjoismaista kaikkein vähiten bruttokansantuotteeseen nähden. Kiriminen pohjoismaiselle tasolle tarkoittaisi todennäköisesti useita miljardeja lisää rahaa koulutukseen.
Sitoutuminen resurssilisäyksiin ei ole koulutuksen osalta mikään yksinkertainen temppu, ja paljastaakin politiikassa olevia ajattelun rajoitteita. Geopolitiikka ja aseet ovat yksinkertaisempia. Vaikka ikäluokkien pienentyessä ilmenee painetta siirtää rahaa ikäperusteisiin menoihin, kuten vanhus- ja terveydenhoitopalveluihin, on koulutuspoliittinen selonteko sitoutunut ajatukseen koulutuksen rahoituksen nykytason säilyttämisestä.
Selonteko on ajatus kokonaiskehittämisestä
Selonteossa on toki paljon muutakin kuin rahaa. Toisin kuin hävittäjähankintojen yksinkertaisessa maailmassa, myös sitoutuminen kehittämisen suuntaan saattaa jäädä poliittisten kompromissien jalkoihin, ja muuttaa muotoaan hallituskausien vaihtuessa. Siksi ei voida yksiselitteisesti myöskään vaatia selontekoa kuvaamaan esimerkiksi osaamistarvelähtöistä koulutuksen kehittämistä. Koulutusta ei voida arvioida mitattavan suorituskyvyn perusteella, vaan se merkitsee kokonaisvaltaista yhteiskunnan kehittymistä ja hyvinvoinnin moninkertaistamista. Selonteko on ajatus kokonaiskehittämisestä, ja vaatisi kovaa poliittista kanttia korvamerkitä resursseja valittujen linjojen taakse. Onkin aivan hyvä, että selontekoa ei ole tehty koulutuksen yksinkertaistavien vaatimusten juoksupojaksi.
Kritiikistä parhain koskeen kansainvälisten painotusten vähäisyyttä. Koulutus on yksi tärkeimmistä avaimista kansainvälisyyteen myös yritysmaailmassa. Ehkä tässäkin meitä rajoittaa oma geopoliittinen ajattelumme. Olemme idän reunalla keikkuva ”saari”, jossa halutaan olla omassa rauhassa. Ja sellaisen on vaikea nähdä itsellään isoa roolia kansainvälisenä toimijana.
Politiikan on aika asettaa koulutukselle sellainen status, jonka se ansaitsee.