Työurani alussa minä, kuten moni muukin, kärsin huijarisyndroomasta. Jakkupuku päällä esitin itsevarmaa ja salaa kadehdin kollegoja, jotka oikeasti näyttivät osaavan kaiken. Kuvittelin, että ollakseni asiantuntija minun tulisi osata ja hallita kaikki. Pystyä aukottomasti kertomaan vastaus kysymykseen kuin kysymykseen heti ja uskottavasti. Aina hetkittäin hämmästytin itseni, kun onnistuin vastaamaan oikein kysymykseen aiheesta, jonka asiantuntija huijasin olevani.
Minulla on ollut tilaisuus työurani aikana tehdä työtä osaavien ihmisten kanssa innostuneessa ilmapiirissä. Silti aina hetkittäin olen tuntenut riittämättömyyttä muiden ollessa mielestäni älykkäämpiä, sosiaalisempia ja parempia. Enää en ajattele, että onnistumiseni ovat olleet pelkästään hyvää tuuria, hetkiä, jolloin onnistuin esittämään asiantuntijaa onnistuneesti. Tiedän, että osaan asiani ja se mitä en osaa tai tiedä, selvitän.
Elämässä on harvoin olemassa yhtä oikeaa ratkaisua. Jokainen tilanne on erilainen ja lopputulokseen voi päästä eri teitä.
Kun kohtaan työssäni vaikean haasteen ja riittämättömyyden tunteet pyrkivät pintaan, muistutan itseäni, että todennäköisesti kukaan mukaan ei tällä kokemuksella ja resursseilla hoitaisi tilannetta paremmin. Tätä helpottaa se, että vuosien varrella olen huomannut, etteivät muutkaan todella aina tiedä ja osaa.
Työelämä on muuttunut paljon omista opiskeluajoistani. Samalla kun kilpailu on koventunut, on muutoksesta tullut pysyvää. Kun kaikkien on pystyttävä oppimaan uutta ja kehittämään osaamistaan, ei se, että jotain ei osaa, ole enää niin suuri asia. Sen sijaan, että keskittyisin siihen osaanko jotain vai en, keskityn siihen, olenko valmis selvittämään asioita. Löydänkö oikeat henkilöt, joiden kanssa tarvittaessa sparrata asioita, olenko valmis kysymään, kun en tiedä. Kun tarvittava osaaminen tulee joka tapauksessa muuttumaan, kysytäänkin työelämässä nykyään valmiutta oppia ja kykyä toimia muiden kanssa.
Kun on kerran uskaltanut paljastaa itsensä ja myöntää ettei tiedä, huomaa, ettei kukaan edes odota, että tietäisin aina kaiken. Kelpaan omana itsenäni. Oman alani asiantuntijana, joka tarvittaessa selvittää vastauksen, jos ei sitä tiedä. Se, että tunnustin tietämättömyyteni ei johtanut katastrofiin. Kukaan ei edes kiinnittänyt siihen huomiota.
Jos olisin työurani alussa tiennyt sen, minkä nyt tiedän, olisin välttynyt monelta murehtimiselta. Kun nykyään kohtaan uuden haasteen tai kysymyksen, johon en osaa suoraan vastata, en enää koe olevani huijari vaan saatan innostua. Edelleen on uutta opittavaa, uusia näkökulmia ja uusia kysymyksiä vastattavana.
Ja sinä nuori, joka tunnet itsesi tänään huijariksi. Muistathan, että täydellistä osaajaa ei ole, eikä kukaan tiedä kaikkea. Asenne ja taito oppia uutta ratkaisevat!