Pääpalkinto, 24 000 euroa, myönnettiin Helena Åhmanin kirjalle Keskusteluälykkyys painetilanteissa (Alma Talent 2019). Åhman voitti kirjallisuuspalkinnon jo kolmannen kerran. Teos valittiin myös finalistikirjojen kesken järjestetyn yleisöäänestyksen parhaaksi. 

Palkintoraadin perusteluissa voittajateosta kiitellään ajankohtaisesta ja tärkeästä teemasta johtajille ja liike-elämälle keskusteluälykkyyden noustessa yhä kriittisemmäksi johtamistaidoksi. Kirjaa kehutaan kokonaisuudessaan uraauurtavaksi, taitavasti kirjoitetuksi ja asiantuntevaksi teokseksi suomalaisessa bisneskirjallisuudessa. Lisäksi palkintoraati näkee teoksen ja sen aiheen kysyntäarvon sopivan myös kansainvälisille markkinoille. 

Keskusteluälykkyys nousee yhä kriittisemmäksi johtamistaidoksi.

Kirjallisuuspalkinnon palkintoraadin muodostivat filosofian tohtori, tietokirjailija ja palkittu yrityspuhuja Harri GustafsbergDigi- ja väestötietoviraston johtaja Mikko Mattinen sekä KTM, Inklusiivin perustaja ja entinen Slushin pääkuraattori Katja Toropainen

Tunnustuspalkinto kahdelle teokselle 

Tänä vuonna palkintosummasta lohkaistiin myös kaksi tunnustuspalkintoa, joista toinen 3 000 euron palkinto myönnettiin kirjalle Johda merkitystä – Tapio AaltonenPirjo AhonenJaakko Sahimaa (Alma Talent 2020). Palkintoraadin mielestä kirjasta huokuu asiaan perehtyneisyys. Ikiaikaisesti ihmiskuntaa koskettavaa aihetta on kyetty tuomaan tämän päivän työelämän ja arjen kontekstiin. Kirja tarjoaa paljon konkreettisia eväitä. 

Toisen 3 000 euron tunnustuspalkinnon sai Mari Pantsarin ja Jouni Kerosen kirjoittama teos Tienhaarassa – johtajuus ilmastonmuutoksen aikakaudella (Docendo 2019). Ajankohtaisuuden ja teeman yhteiskunnallisen kriittisyyden vuoksi kirja on merkittävä panos keskusteluun ilmastonmuutoksesta. Kirja tuo ajatusjohtajuutta teeman käsittelyyn sekä konkretiaa ja ratkaisuehdotuksia. Arvoja kutkutteleva teos, palkintoraati summaa.  

Ekonomien kirjallisuuspalkinto jaettiin nyt 13. kerran.

Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi, nyt jo 13. kerran. Palkinnon tavoitteena on kannustaa jokaista kehittämään itseään ja omaa osaamistaan lukemalla hyviä suomalaisia yrityskirjoja sekä antaa näkyvä tunnustus kirjoittajalle tai kirjoittajaryhmälle, joka on aikaansaanut erityisen ansiokkaan teoksen. 

Vuoden 2020 kilpailun finaalissa olivat voittajateoksien lisäksi mukana myös seuraavat kirjat: 

  • Lohkoketju – tiekartta päättäjille – Patrik Elias Johansson, Mikko Eerola, Antti Innanen, Juha Viitala (Alma Talent 2019) 
  • Palvelumuotoilun bisneskirja – Mikko Koivisto, Johanna Säynäjäkangas, Sofia Forsberg (Alma Talent 2019) 
  • Yrityskulttuuri on kuningas – Mikä, miksi ja miten? – Panu Luukka (Alma Talent 2019) 

Kuuntele finalistikirjailijoiden haastattelut Ekonomien Bisneskirja-podcastista

Lisätietoja: 

Varpenius Anu
Asiantuntija, yhdistysasiat
p. +358407104860