Järjestimme huhtikuussa Instagramissa jäsenillemme mahdollisuuden kysyä ekonominaisten ja -miesten palkkaeroista. Saimme runsaasti kysymyksiä ja kommentteja, joista poimimme muutaman tähän artikkeliin. Kysymyksiin ja kommentteihin vastasivat työmarkkinatiimin asiantuntijat.
Olen nuori naisekonomi. Miten voin varmistaa, että en menetä 291 000 euroa urani aikana?
- Alkupalkalla on iso merkitys, joten pyydä alusta asti palkkaa, johon olet oikeasti tyytyväinen. Voit käyttää apunasi Ekonomien Palkkatutkaa tai varata ajan henkilökohtaiseen palkkaneuvontaan.
- Keskustele palkasta säännöllisesti esihenkilösi kanssa. Tuo osaamisesi esille ja tee selväksi, miten haluat kehittyä ja mitä haluat oppia.
- Pidä osaamisestasi huolta koko urasi ajan.
- Tutustu työpaikkasi palkkauskäytäntöihin, esimerkiksi palkkausjärjestelmään ja lakisääteiseen palkkakartoitukseen.
- Jaa mahdolliset perhevapaat ja etenkin perhevapaiden jälkeinen perhevastuu mahdollisimman tasaisesti kumppanisi kanssa.
Kuinka suurena 291 000 euron ero näkyy eläkkeissä?
Jos lasketaan suoraan tuon karkean esimerkin mukaan, vaikutus eläkkeeseen on noin 364 euroa kuukaudessa. Tästä on kuitenkin vähennettävä elinaikakerroin. Esimerkiksi vuonna 1990 syntyneellä se on 0,884, jolloin vaikutus eläkkeeseen olisi noin 322 euroa kuukaudessa.
Olen ajatellut syyn olevan se, että naiset eivät kehtaa pyytää tarpeeksi palkkaa. On vaikea kiriä normaalilla palkkakehityksellä, jos lähtöpalkka on matala.
Tässä on varmasti totuutta taustalla, mutta tämä ei ole ainoa syy. Ylipäätään työpaikan palkkausjärjestelmän tulisi estää alipalkkaus myös aloituspalkan kohdalla.
On totta, että palkkaa on vaikea kiriä normaalilla palkkakehityksellä. Siksi aloituspalkalla on todella suuri merkitys, ja se kannattaa miettiä huolellisesti työsopimusta tehdessä.
Miten asian voi huomioida omasta palkasta neuvotellessa tai ottaa puheeksi työpaikalla?
Palkkakeskusteluun kannattaa aina valmistautua huolella. Muista, että itse palkkakeskustelu on pieni osa kokonaisuutta. Lue vinkit palkkakeskusteluun.
Palkoista kannattaa keskustella myös kollegoiden kanssa, jotta palkkatietämys lisääntyy.
Jos huomaa palkkaeroja työpaikalla, kannattaa kysyä niiden syytä. Vastauksia voi löytyä myös työpaikan palkkakartoituksesta. Jos palkkaeroille ei ole perustetta, työnantajan on ryhdyttävä etsimään ratkaisuja niiden korjaamiseksi.
Miten voin välttyä joutumasta palkkakuoppaan, jos yritys ei halua maksaa sitä, minkä ansaitsisin?
Tällaisessa tilanteessa kannattaa sparrailla Ekonomien palkkaneuvonnan kanssa.
Valitettavasti tilanne voi välillä olla se, että ainoa keino saada palkankorotus on työpaikan vaihto. Palkkatutkimuksemme mukaan meriittikorotus on kuitenkin palkankorotuksen syy huomattavasti useammin kuin työpaikan vaihto.
Onko olemassa dataa eroista ja mediaaneista eri toimialoilla, kuten rahoitus, markkinointi ja HR?
Teemme joka vuosi Palkkatasotutkimuksen, josta nämä tiedot löytyvät. Jäsenemme pääsevät tarkastelemaan tietoja vuoden 2021 Palkkatasotutkimuksesta jäsenpalvelussa.
Millä toimialoilla palkkaerot sukupuolen perusteella olivat kaikista pienimmät ja suurimmat?
Toimialoista suurin selittymätön palkkaero (13,8 %) oli rahoitus- ja vakuutusalalla. Muilla aloilla palkkaero oli 3,3–9,2 prosenttia.
Tutkikaa nuorempien ja iäkkäämpien ekonomien palkkaeroja samoissa työtehtävissä.
Työuran alussa, kun kokemusvuosia on alle viisi, sukupuolten välinen selittymätön palkkaero oli vain 2,7 prosenttia. Suurimmillaan eli 15,7 prosentissa palkkaero oli kokemuksen ollessa 20–29 vuotta. Tämän jälkeen sukupuolten välinen selittymätön palkkaero pieneni noin kymmeneen prosenttiin.
Miten palkkaeroa tulisi konkreettisesti kaventaa? Onko palkka-avoimuus ainoa keino?
Olisimme ratkaisseet sen vuosia sitten, jos tietäisimme. Muutaman tärpin voimme kuitenkin antaa eri tahoille.
Työnantajat: Läpinäkyvästä, oikeudenmukaisesta ja avoimesta palkkausjärjestelmästä on useita hyötyjä työpaikoille:
- Palkkausjärjestelmän ansiosta vaativuudeltaan samanlaisista tehtävistä maksetaan sama palkka.
- Se ehkäisee palkkaerojen syntymistä jo rekrytointivaiheessa.
- Työntekijät tietävät, mistä palkka muodostuu ja miten siihen voi vaikuttaa.
- Palkkatietous ja -tyytyväisyys lisääntyvät.
- Palkkausjärjestelmä on mainio työkalu tulokselliseen johtamiseen.
Työntekijä:
- Älä allekirjoita työsopimusta, jossa palkka ei oikeasti tyydytä. Palkkaa on vaikeaa nostaa reilusti saman työnantajan palveluksessa.
- Keskustele palkasta vähintään kerran vuodessa esihenkilösi kanssa ja aina kun toimenkuvassa tapahtuu muutoksia.
- Jaa mahdolliset perhevapaat ja etenkin perhevapaiden jälkeinen perhevastuu mahdollisimman tasaisesti.
- Pidä osaamisestasi huolta koko uran ajan.
Yhteiskunta + perheet: Perhevapaajärjestelmän tulisi ohjata vahvemmin vapaiden jakautumista, jotta
- perhevapaat ja -vastuut jakautuisivat tasaisemmin.
- molemmilla vanhemmilla olisi mahdollisuus uraan.
- molemmilla vanhemmilla olisi mahdollisuus perheen arkeen.
Lue lisää palkkatasa-arvosta ja palkkasyrjinnästä.