Suomen Ekonomit jakoi ensimmäistä kertaa Gradupalkinnon, joka nostaa valokeilaan moninaiset tavat opinnäytetyön tekemiseen sekä pro gradu -tutkielman arvokkuuden osana kauppatieteellistä koulutusta.  

Hakemuksia kilpailuun saatiin yhteensä viisikymmentä, ja voittajat valitsi Suomen Ekonomien koulutuspoliittinen toimikunta yhdessä KAUTE-säätiön kanssa. Palkintopotti oli kokonaisuudessaan 10 000 euroa, joka jaettiin voittajien kesken.  

Gradupalkinnot julkistettiin Suomen Ekonomien 90-vuotisgaalassa 15.3.  

Palkitut gradut kategorioittain  

Toimeksiantogradut  

Suomen Ekonomit haluaa kannustaa yrityksiä tekemään yhteistyötä opiskelijoiden kanssa ja maksamaan tehdystä työstä myös korvauksen. Yhteistyö tukee opiskelijan siirtymistä opintojen parista työelämään ja laajentaa myös tiedemaailman ymmärrystä yritysten muutostrendeistä. 

Toimeksiantogradujen erityishaasteena on usein tasapainottelu korkeakoulun ja yritysten luomien tavoitteiden kanssa.   

”Ilahduimme siitä, miten erilaisia tutkimusaiheita opiskelijat ja yritykset olivat löytäneet. Monet opiskelijat myös osoittivat vahvaa oma-aloitteisuutta yhteistyön rakentamiseksi. Yhteiskunnassa yritysten ja yliopistojen välistä tutkimusyhteistyötä tuetaan tällä hetkellä entistä enemmän, ja tutkimus on tärkeä talouskasvun kulmakivi”, sanoo Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan erityisasiantuntija Lotta Pennala.  

Palkittavien gradujen aiheet olivat haastavia ja sellaisia, joista ei ole vielä akateemista tutkimusta. 

Voittajat: Markus Huotari & Klaus Syrjä (Aalto-yliopisto)  

Raadin perustelut: Huotarin ja Syrjän laajassa ja korkealaatuisessa tutkimuksessa tarkastellaan pankkien pääomavaatimuksia. Tutkimuksessa on nähtävissä sen vaikutus tulevaisuudessa pankkien vakavaraisuussääntelyyn. Tutkimus on todella ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä.  

Kunniamaininta: Viivi Koivuniemi (Åbo Akademi)

Koivuniemen tutkimus tarkastelee johtajien kyvykkyyksiä. Aihe on ajankohtainen ja raadin mieleen jäi erityisesti oma-aloitteisuus aiheen ja yhteistyön saamisessa.   

Kunniamaininta: Eero Saarinen (Aalto-yliopisto)

Saarisen gradu tutki verovapaan polkupyöräedun vaikutuksia henkilöliikenteeseen Suomessa peilaten tavoitteeseen lisätä pyöräilymatkoja Suomessa. Tutkimusaineisto on poikkeuksellisen laaja ja tutkimus hyväksi sekä ympäristölle että terveydelle.  

Muu kuin toimeksiantona tehty gradu 

Voittaja: Robin Haapavaara (Aalto-yliopisto)   

Haapavaaran gradun pääteema on tutkia Suomen energiasiirtymää ja selvittää tehokkaimmat tavat ja keskeisimmät haasteet julkisen ja yksityisen sektorin välisessä yhteistyössä. Aihe on todella ajankohtainen ja kiinnostava, sekä yhteiskunnallisesti todella merkittävä.    

Kunniamaininta: Jenny Artkoski (Vaasan yliopisto) 

Artkosken tutkielmassa selvitetään miten ja millaisena taiteen kautta koulutettu kehollinen johtajuus voidaan ymmärtää. Aihe on jäänyt vähemmälle huomiolle ja sen valinnassa on löydetty selkeä tutkimusaukko! Tutkimus uudistaa työelämää mielenkiintoisesta näkökulmasta.  

Vaikeuksien kautta voittoon ja vinkit jakoon -gradu 

Gradun tekeminen voi olla tekijälle raskas prosessi esimerkiksi elämäntilanteen takia. Tämän kategorian pääpainona ei ollut yhteiskunnallinen tai työelämällinen merkittävyys, vaan valmiiksi saadun opinnäytetyön arvostus. On aina hienoa, kun gradu saadaan valmiiksi haasteista huolimatta.   

Kilpailulomakkeella pyydettiin osallistujia kertomaan vinkkejä, jotka auttoivat heitä selviämään haasteista ja voivat auttaa myös muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia.  

”Opiskelu on iso osa elämää ja gradun tekeminen on monelle hyvin kokonaisvaltainen projekti. Elämässä on kuitenkin paljon muutakin, ja kaikkia tilanteita ei voi ennakoida. Monet tähän kategoriaan ilmoittautuneet opiskelijat ovat kamppailleet valtavien haasteiden kanssa ja ovat silti valmiina auttamaan vinkkien myötä muita. Opiskelijoita koettelivat vakavat sairastumiset, todella kovat taloudelliset paineet sekä koronapandemian jättämät jäljet. On hienoa, että he ovat saaneet gradunsa valmiiksi!”, Lotta Pennala sanoo.  

Voittajaksi valikoituivat ne ehdokkaat, joiden vinkit olivat kattavimmat ja nousivat hakijoiden joukosta esille. Ekonomien opiskelijajäsenet pääsevät lukemaan vinkit eLoungesta Kylterin Gradupalvelusta.  

Palkitut: Jannina Lemio (Turun yliopisto), Md Abu Faiyaz Khan (Hanken), Jami Itäpuro (Tampereen yliopisto), Mari Ojala (Aalto-yliopisto)  

Lisätiedot:

Pennala Lotta
Koulutuspolitiikan erityisasiantuntija
p. +358440660384