Myytti 1: Henkivakuutus on tarpeen vain, jos on asuntolainaa
Henkivakuutuksesta puhutaan usein asuntolainan yhteydessä. Kuitenkin myös vuokralla asuvien perheiden ja pariskuntien on tärkeää turvata toimeentulonsa kuoleman varalta. Syy on selkeä, vaikka moni ei tule sitä ajatelleeksi.
Pankin kanssa pystyy yleensä neuvottelemaan, ja esimerkiksi lyhennysvapaa järjestyy usein helposti. Vuokranmaksun kanssa on eri juttu, asiakasjohtaja Hannu Stark Henkivakuutusyhtiö Kalevasta kertoo.
Kun puoliso menehtyy, arkeen ei tarvita ylimääräisiä yllätyksiä. Henkivakuutuksen avulla perhe voi jäädä asumaan vanhaan kotiin tai saa aikaa uuden asunnon etsimiseen.
Jos asuntolaina on jo maksettu pois, henkivakuutuksen kokoa kannattaa skaalata arkisten menojen mukaan.
Silloin summan ei välttämättä tarvitse olla yhtä iso kuin asuntovelallisilla. On hyvä käydä läpi kuukausittaiset menot ja mitoittaa henkivakuutus sen mukaan, että esimerkiksi lasten harrastuksista tai muista tärkeistä asioista ei tarvitse luopua, jos perheen toinen aikuinen menehtyy.
Myytti 2: Henkivakuutus maksaa maltaita
Henkivakuutusyhtiö Kalevan teettämän tutkimuksen mukaan moni pitää henkivakuutuksen hintaa esteenä sen ottamiselle. Samaan aikaan käsitys siitä, mitä henkivakuutus maksaa, vaihtelee.
Henkivakuutuksen hinta määräytyy sen ottajan iän ja vakuutuksen suuruuden mukaan. Mitä nuorempi olet, sitä edullisempi vakuutus on. Esimerkiksi 30-vuotiaalle ekonomille henkivakuutus maksaa reilut kuusi euroa kuussa, kun korvaussumma on 100 000 euroa. 40-vuotiaalle hinta on noin kymmenen euroa.
Vielä edullisemmalla pääset, kun valitset pariturva-henkivakuutuksen – riittää, että toinen on jäsen. Tuolloin otat vakuutuksen puolisosi kanssa, ja korvaus maksetaan, jos toinen teistä kuolee.
Oman henkivakuutuksesi hinnan lasket helposti jäsenetusivuilla. Hinnanlasku ei sido vakuutuksen ostoon.
Ekonomien jäsenillä on mahdollisuus ottaa henkivakuutus jopa 61 % normaalihintoja edullisemmin. Henkivakuutuksen ottaneet ovat säästäneet keskimäärin 540 euroa vuosittain henkivakuutuksen hinnassa, joten kyseessä merkittävä jäsenyyden kautta saatu etu, Stark jatkaa.
Myytti 3: Yhden vanhemman kuolema ei keikauttaisi perheen taloutta uriltaan
Perheen toimeentuloa pohtiessa kannattaa laskea, miten perhe tulisi toimeen, jos toinen vanhemmista menehtyisi. Tyypillisesti perheen tulot laskevat oleellisesti, mutta kiinteät menot pysyvät lähes samoina. Tästä huolimatta vain kahdeksalla prosentilla suomalaisista on henkivakuutus.
Henkivakuutuksen avulla voit varmistaa, että perheesi voi jatkaa asumista tutussa kodissa, eikä esimerkiksi lasten koulun tai päiväkodin vaihtoa tarvitse miettiä.
Lisäksi kuolemasta koituu läheisille kuluja, joita moni ei tule ajatelleeksi. Henkivakuutuksella voit kattaa esimerkiksi perintöveron, joka tulee maksettavaksi nopealla aikataululla. Myös hautajaiset ja kuolinpesän kulut tulevat vastaan nopeasti.
Myytti 4: Perussairaudet voivat estää henkivakuutuksen saamisen
Yksi yleinen harhaluulo on, että perussairaudet estävät saamasta henkivakuutusta. Käytännössä vain muutama asia voi estää vakuutuksen myöntämisen.
Henkivakuutusta ei myönnetä esimerkiksi sairauslomalaiselle, mutta voit hakea vakuutusta heti sairausloman päätyttyä, Hannu Stark kertoo.
Primus-henkivakuutushakemuksessa kysytään syövän ja muutamien muiden suomalaisille tyypillisten sairauksien sairastamisesta ja niiden ajankohdasta. Henkivakuutuksen voi saada, kunhan nimetyn sairauden sairastamisesta on joko kolme tai viisi vuotta, sairaudesta riippuen. Esimerkiksi aivoverisuonisairauden kohdalla aika on viisi vuotta ja syövän kohdalla kolme vuotta”, Stark painottaa.
Myytti 5: Henkivakuutus ei ole ajankohtainen, kun on nuori ja terve
On ymmärrettävää, että kuoleman mahdollisuus ei pyöri jatkuvasti mielessä – varsinkin jos olet nuori, terve ja hyvinvoiva. Kuitenkin fakta on, että joka vuosi Suomessa kuolee lähes 10 000 työikäistä. Yleisimmät kuolinsyyt ovat äkilliset sairauskohtaukset ja syöpä.
Jos sinulla on lapsia tai puolisosi kanssa yhteinen koti, vakuutuksella voit turvata perheesi talouden pahan päivän varalle. Henkivakuutus tuo sinulle mielenrauhaa tänään ja perheellesi turvaa sitten, jos elämäsi loppuu yllättäen.
Henkivakuutus pähkinänkuoressa
- Henkivakuutus kattaa sekä sairauden että tapaturman aiheuttaman kuoleman. Ideana on turvata perheesi arjen jatkuvuus, jos sinun elämäsi loppuu yllättäen.
- Voit ottaa henkivakuutuksen itsellesi tai yhdessä puolison kanssa, jolloin kokonaishinta on edullisempi kuin yksittäin ostettuna.
- Sinä päätät itse henkivakuutuksen koon eli korvaussumman. Suuntaa antava ohje sopivaan korvaussummaan on laskea yhteen kotitalouden velat + yhden vuoden ansiot + 20 000 euroa jokaista lasta kohden.
- Jos kuolet, korvaus maksetaan edunsaajille.
- Henkivakuutuskorvauksen voi käyttää esimerkiksi lainojen maksuun, päivittäiseen elämiseen tai perintöveron maksamiseen.
- Vakuutus on helppo ostaa verkosta, ja voit maksaa vakuutuksen kuukausilaskulla.