Työehtosopimusneuvotteluissa ekonomeja edustaa yksityisellä sektorilla Ylemmät Toimihenkilöt YTN. Suomen Ekonomien asiantuntijat ovat aktiivisesti mukana neuvotteluissa eri toimialoilla. Syksyllä alkanut kierros jatkuu pitkälle kevääseen 2025, sillä eri alojen sopimukset päättyvät eri aikoina.

Tällä neuvottelukierroksella tavoitellaan erityisesti ostovoimaa parantavaa palkan yleiskorotusta ja työhyvinvointiin liittyviä parannuksia, muun muassa etätöihin liittyen sekä työn ja vapaa-ajan erottamista helpottavia uudistuksia.

Maan hallituksen tekemät työelämälainsäädäntöä koskevat muutokset tulevat heijastumaan erilaisina haasteina myös työehtosopimusneuvotteluissa.

Teknologiateollisuudesta odotetaan kierroksen päänavaajaa

Teknologiateollisuus on perinteisesti avannut työehtosopimusneuvottelukierroksen, ja sitä odotetaan nytkin. Sopimuskausi päättyi marraskuun lopussa.

Henkilöstöryhmistä työntekijät ja toimihenkilöt ovat ehtineet jo lakkoilemaankin, mutta toimet eivät ole toistaiseksi johtaneet uusien työehtosopimusten syntymiseen.

Ylempien toimihenkilöiden työehtoja on hierottu neuvottelijoiden voimin, mutta neuvottelut ovat edenneet tahmeasti. Sopimustekstit eivät ole valmiita, eikä palkoista ole päästy kunnolla edes neuvottelemaan. Näyttää siltä, että tuloksia ei ole odotettavissa vielä tämän vuoden puolella.

Samaan aikaan neuvotellaan myös suunnittelu- ja konsulttialalla sekä tietotekniikan palvelualalla. Muilla sopimusaloilla tuskin syntyy sopimusta ennen kuin Suomen suurimman vientialan työehdot ja palkankorotukset on sovittu.

Vaikka vientimallia koskeva lainsäädäntö ei ole vielä voimassa, tulee teknologiateollisuudessa ja yleisesti vientiteollisuudessa aikanaan syntyvä ratkaisu vaikuttamaan olennaisesti myös muilla toimialoilla sekä julkisella sektorilla käytäviin neuvotteluihin.

Myös palvelualoilla neuvotellaan

Vaikka teollisuuden toimialoilla työskentelee tuhansia ekonomeja, on palvelualat vielä suurempi ekonomien työllistäjä. Merkittäviä toimialoja ovat esimerkiksi rahoitusala ja ICT-ala.

ICT-alan ylempiä toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus päättyy tämän vuoden loppuun ja rahoitusalan työehtosopimus vasta helmikuun lopussa 2025. Palvelualoilla neuvotteluja käydään yhdessä Palvelualan työnantajat Palta ry:n kanssa.

Miksi työehtosopimukset ovat ekonomeillekin tärkeitä?

Työehtosopimuksessa sovitaan esimerkiksi seuraavista asioista:

  • palkan yleiskorotukset
  • työpäivän pituus 7,5 h (laki 8 h)
  • matkakustannusten korvaukset
  • lomarahat
  • palkallinen sairausloma, yleensä 3 kk (laki 9 päivää)
  • palkalliset perhevapaat
  • palkallinen sairaan lapsen hoito 1–4 päivää
  • henkilöstöedustusjärjestelmä

Kaikki edellä mainitut edut perustuvat työehtosopimuksiin, eivät lakiin. Niistä monet tuntuvat itsestään selviltä – ovathan työntekijät nauttineet niistä jo pitkään. Itsestäänselvyyksiä ne eivät kuitenkaan ole, ja jokaisella neuvottelukierroksella kaikki edut ovat neuvottelujen kohteena.

Suuri osa ekonomeista neuvottelee itse palkkansa. Viimeisimmän palkkatutkimuksen mukaan työehtosopimuksessa sovittu yleiskorotus oli kuitenkin ylivoimaisesti merkittävin syy ekonomin palkan kehittymiselle. Näin vastasi 65 prosenttia niistä jäsenistä, jotka olivat vuonna 2023 saaneet palkankorotuksen.

On siis tärkeää, että etuja puolustetaan ja työehtosopimuksia tehdään jatkossakin. Siksi on myös tärkeää kuulua liittoon.

Näin pysyt ajan tasalla

Päivitämme tätä artikkelia neuvottelujen edetessä, mutta ajantasaisimman tiedon tilanteesta saat suoraan neuvottelujärjestöjen verkkosivuilta.

Huolehdithan, että työpaikkatietosi on ajan tasalla jäsenrekisterissämme. Näin saat myös sähköpostilla omaan toimialaasi liittyvää ajankohtaista viestintää neuvottelujen etenemisestä. Pääset päivittämään omia tietojasi eLoungessa.

Jos sinulla on kysyttävää, voit laittaa viestiä osoitteeseen edunvalvonta@ekonomit.fi.