”Kun koronapandemia alkoi, almanakkani tyhjentyi esitelmistä ja puhematkoista. Olin 84-vuotias ja ensin tavattoman helpottunut. Matkat olivat jo käyneet raskaiksi, koska polveni olivat huonot. Nyt tämä osa elämästä on takana. Se tuntuu kaihoisalta, mutta niin sen pitääkin olla. Huomaan silti, että kaipaan vastuuta ja kiirettä.

Tämän puolitoista vuotta olen ollut lähinnä kotona. Olen antanut ihmisoikeuksiin, rauhanturvaamiseen ja tasa-arvoon liittyviä lausuntoja, pitänyt jonkun esitelmän, osallistunut tilaisuuksiin verkossa ja käynyt läpi tekstejä. Työ on aina merkinnyt minulle paljon. Olen aina halunnut saada jotakin aikaan.

Tekemisestä ei ole puutetta vieläkään. Käyn arkistointia varten läpi kuvia ja muistelen hämmästellen liemiä, joita olen ollut keittämässä.

On ikävää, kun vanha ihminen menettää pari normaalia vanhuuden vuottaan. Mutta enemmän murehdin nuoria. Heille tämä on paljon raskaampaa, koska heiltä varastetaan ihania nuoruuden vuosia. Nuoret miettivät myös uhkakuvia. Ilmastonmuutosta, opiskelupaikan ja työpaikan löytämistä.

Minulle kauppatieteiden opiskelu ei ollut haave, vaan johtui siitä, että sisareni kehottivat opiskelemaan jotain sellaista, josta ”tulee jotain”. Hanken antoi minulle paljon eväitä. Monet opettajani inspiroivat minua ja saivat myös politiikan tielle. Ekonomin tutkinto on mainio ponnahduslauta.

Kokemus helpottaa työntekoa

Työssä minulle on aina ollut tärkeää yhteispeli ja kaikkien työyhteisön jäsenten kunnioittaminen. Niitä molempia opettivat minulle pienet yrityksemme. Vein niiden ilmapiirin mukanani myös hierarkkisiin organisaatioihin. YK:n erityisedustajana tein selväksi, että oveni ovat aina auki. Olin myös usein mukana, kun puolustusministeriöstä mentiin työviikon päätteeksi perjantaina drinkille. Olen aina viihtynyt nuorempien kanssa.

Minusta on hyvä, jos työyhteisöön kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä. Voin ymmärtää, että jotain hassuja pelejä tuottavat keksijät haluavat ympärilleen samalla lailla ajattelevia nuoria, mutta yleensä työyhteisössä tarvitaan myös kokemusta. Kokemus tuo paljon lisää työhön kuin työhön. Se helpottaa työntekoa.

Valitettavasti naisilla ikä on aina enemmän väärä kuin miehillä. Repsahtanutta naista pidetään pahempana kuin möhömahaista miestä.

Työntekijänä on helposti aina liian nuori ja kokematon tai liian vanha ja kokenut. Meillä on myös vanhentunut tapa määritellä vanhuus. Tänään 70-vuotias vastaa aiempaa 50-vuotiasta, kiitos hyvinvointimme. Pitäisi katsoa jaksamista ja suorituskykyä eikä ikää. Kun itse tulin eläkeikään, monet kansainväliset työtehtäväni vasta alkoivat. Toimintani kehitysavussa ja varsinkin puolustusministerin virka olivat tuoneet valtavasti kontakteja. Sen jälkeen minua on kysytty moneen tehtävään. Olin 63-vuotias, kun minut nimitettiin ensimmäiseen YK-virkaani pääsihteerin erityisedustajaksi Bosnia ja Herzegovinassa. Johdin siellä YK:n toimintaa.

Videopuheluita ja elämän pieniä iloja

Olen saanut kovia tärskyjä. Kun yrityksemme meni konkurssiin, menetimme kaiken. Siinä yleensä myönteinen asenteeni testattiin, mutta selvisimme siitäkin. Myös tämän korona-ajan keskellä kaikkien pitää löytää kanavia, joilla ylläpitää mielenterveytensä. Tiedän olevani etuoikeutettu, koska minulla on paljon jälkikasvua. Viimeksi lapsenlapsen lapseni jutteli minulle juhlaleningissään videopuhelussa viisivuotispäiviltään.

Minua on ilahduttanut, että entiset työtoverini kansainvälisistä tehtävistä ovat lähettäneet viestejä. Bosniassa autonkuljettajat olivat miettineet, kuinka madame Rehn mahtaa jaksaa, ja järjestivät videotapaamisen.

Elämässä riittää iloa, mutta toki suren sitä, että ystäviä ei voi tavata ja he ovat jo harvassa. Kun on tämän ikäinen, tietää, että vuosia ei ole enää paljon tulossa. Otetaan nyt ilo irti niin kauan kuin voidaan.”

Artikkeli on julkaistu Ekonomi-lehdessä 3/2021.

Teksti: Arja Kuittinen

Kuva: Vesa Laitinen

Lue myös:

Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila: ”Olen tullut ajattelijana varmemmaksi”

Diili-voittaja Sointu Borg: ”Jos ovea ei avata, sen voi potkaista auki omalla tyylillään”