Hyvä johtaminen ei tarkoita välttämättä yhdenlaista johtamista. Kahdella johtajalla voi olla ihan erilainen tyyli, mutta molemmat ovat hyviä johtajia. Entä eri sukupolvet ja heidän erilaiset odotuksensa johtamisen suhteen? Aiheesta keskustelevat Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä ja Suomen Ekonomien urapalveluiden johtaja Suvi Eriksson.
”Kova johtaminen oli se, mitä vaadittiin (silloin kun aloitin johtajana). Nyt mun lähestyminen olisi ihan erilainen, en lähtisi sillä kovalla linjalla. Uskon, että johtajana pystyy muuttumaan”, kertoo Häyhä.
Entäpä esihenkilötyö korona-aikana?
”Ei ole sama asia olla etänä kuin etäällä. Mutta kyllä se todellisuus on tullut aika tiukasti naamalle. Ei ole ollut riittävästi keinoja nähdä tai kuulla. Kynnys toisen lähestymiseen nousee. Nyt yritetään ihan konkreettisilla toimilla ratkoa, miten etääntymistä pienennetään”, kertoo Eriksson.
Keskustelua luotsaavat futuristi Perttu Pölönen ja Ekonomien yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Mykkänen.
Työradiossa puhutaan rehellisen reippaasti työelämästä ja urasta. Työradio löytyy Suplasta, Spotifysta ja Applen podcast -sovelluksesta.