Yhdestä kokonaisuuden osasta jankkaaminen on osin ymmärrettävää, koska suurin osa perheistä käyttää kotihoidontukea ainakin jonkin aikaa. Samalla se on puuduttavaa, koska keskustelijat ovat kaivautuneet syvälle poteroihin, eikä muita juuri kuunnella.
Aiheesta käytettävä retoriikka kuvaa poteroiden syvyyttä. Eikö työllisyyttä ja tasa-arvoa voi tavoitella vaarantamatta perheiden ja lasten hyvinvointia kotiäitivihasta puhumattakaan? Halu muuttaa nykyjärjestelmää ei tässäkään tapauksessa tarkoita kaiken vanhan romuttamista.
Isillä on merkitystä
Tuuletusta kaipaa yleinen oletus siitä, että kyse on ainoastaan äitien ja lasten kotonaolosta. Silloin perhevapaan kesto on noin yhdeksän kuukautta. Mutta eipä unohdeta isiä!
Äitiysvapaan päättyessä lapsi on noin kolmen kuukauden ikäinen. Vanhempien kesken jaettavissa olevaa vanhempainvapaata on noin kuusi kuukautta ja tämän jälkeen vielä isyysvapaata noin pari kuukautta riippuen siitä, kuinka paljon sitä on käytetty lapsen syntymän yhteydessä.
Tiedot perhevapaamallia uudistavasta työryhmästä kertovat, että vanhempainvapaat ovat pitenemässä noin puolellatoista kuukaudella eli lapsi olisi noin 13 kuukauden ikäinen vanhempainvapaiden päättyessä. Usein tähän voi lisätä vielä kuukauden vuosilomaa ennen kuin ollaan tilanteessa, missä vanhempainvapaat on käytetty.
Isien vapaiden käytöllä on siis suuri merkitys vanhempainvapaiden pituuteen, sekä siihen, minkä ikäisenä lapsi siirtyy varhaiskasvatukseen tai kotihoidontuki alkaa.
Missä on lapsen paikka?
Tunteita kuumentaa väittely siitä, onko lapsen paikka kotona vai päiväkodissa. Itse en tyytyväisenä varhaiskasvatuksen asiakkaana tunnista lainkaan näkemystä päiväkodista lasten säilytyspaikkana. Ehkä perheelläni on ollut satumainen tuuri, mutta Helsingin varhaiskasvatuksen erinomaisen asiakastyytyväisyyden perusteella sama munkki on ollut muissakin perheissä. Myös EPSI Ratingin toteuttamasta tutkimuksesta selviää, että suomalaisten tyytyväisyys varhaiskasvatukseen on Pohjoismaiden kärkitasoa.
Suomessa varhaiskasvatukseen osallistumisaste on kuitenkin todella paljon alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä pätee sekä alle kolmevuotiaisiin että 3–5 -vuotiaisiin. Jos lasten kotihoito olisi ylivoimainen malli, pitäisi muissa Pohjoismaissa ilmetä lasten ja nuorten keskuudessa ongelmia, joita Suomessa ilmenee selvästi vähemmän. Samoin kotimaassa varhaiskasvatuksen ulkopuolella olijoiden pitäisi erottua edukseen ja haasteiden kasaantua varhaiskasvatuksen piirissä olleisiin.
Onko tällaisia eroja? En tiedä, mutta keskeistä päiväkodissa on laatu. Jos kotihoidontukea lyhennetään, on selvää, että varhaiskasvatus tarvitsee lisää resursseja.
Kirjoitus kuuluu kolmiosaiseen sarjaan, jossa ruoditaan kotihoidontukea perusteellisesti. Toinen osa julkaistaan 29.1.2021.